Maailma, jossa jokaisella on merkitystä - näin menetelmämme toimii

MARKEDin ohjelma ja metodi vahvistaa myönteistä minäkäsitystä, taitoja ymmärtää kehon, mielen ja tunteiden toimintaa sekä väyliä vahvistaa oman elämän merkityksen ja tarkoituksen kokemusta aktiivisen toimijuuden kautta.

Myönteinen suhde itseä kohtaan

"Minussa ei olekaan mitään vikaa, olen ytimeltäni samanlainen kuin muutkin ja voin oppia haluamiani asioita. Olen yhteyden arvoinen."

MARKED ohjelman aikana vahvistetaan myönteistä suhdetta itseä kohtaan tutustumalla minäkäsityksen syntymiseen, tunnistamalla omia vahvuuksia, mielenkiinnonkohteita ja elämäntarinaa sekä tutustumalla itsemyötätunnon ja kasvumielentilan käsitteeseen. Ohjelman aikana oivalletaan, miten itse voi olla aktiivinen myönteisen minäkäsityksen vahvistaja. Myönteisen minäkäsityksen hyödyt ovat tutkitut ja se vahvistaa itseluottamusta, kannustaa oppimaan uutta ja auttaa arvostamaan itseä ja muita ihmisiä ympärillä.

Taidot ymmärtää ja johtaa omia tunteita ja toimintaa

"Voin vaikuttaa asioihin ja maailmaan ympärilläni ja aina ensimmäisenä itseeni."

Ihmisyyden taidot ovat taitoja, joita jokainen tarvitsee elääkseen hyvinvoivaa elämää. Ne ovat taitoja ymmärtää ihmisen ydintarpeita sekä kehon, mielen ja tunteiden toimintaa niin omassa elämässä kuin ihmissuhteissa. Ihmisyyden taidot, joita myös sosioemotionaalisiksi taidoiksi kutsutaan lisäävät merkittävällä tavalla luottamuksen ja pystyvyyden kokemuksia omassa elämässä, kykyä ymmärtää itseä ja muita ihmisiä sekä taitoja kohdata erilaisia haasteita tai stressaavia tilanteita.

“Vihdoin oikeasti nuorten näköinen ja nykyaikainen palvelu lisäämään hyvinvointia!”

Enniina

15-v, 9-luokka

“En ennen tiennyt, että voisin olla kiinnostunut itsetuntemuksen teemoista. Nyt olen.”

Heini

17-v, ammattikoulu

“Tarpeellisia taitoja. Olisin hyötynyt näistä jo muutama vuosi aiemminkin.”

Alex

21-v, korkeakoulu

Merkityksen ja tarkoituksen kokemus

"Minulla on hyviä asioita annettavana muille ympärillä ja voin kokea elämälläni merkitystä ja tarkoitusta."

Mitä elämä olisi ilman muita ihmisiä ja merkityksen kokemusta? Ohjelman aikana pohditaan, miten omat vahvuudet, ominaisuudet, taidot, unelmat, intohimot, elämänkokemukset ja arvot voivat tulla mielekkäällä tavalla yhteen itselle merkityksellisen ja muiden hyväksi koituvan tavoitteen ja toiminnan ympärille. Tarkoituksen kokemus on jatkuvasti kehittyvä kokemus ja sen hyödyt ovat tutkitut. Sen on huomioitu olevan yhteydessä muun muassa suurempaan resilienssiin, optimismiin, koulumenestykseen, toiveikkuuteen, itsearvostukseen ja sinnikkyyteen.

Ota yhteyttä

Mahtavaa! Viestisi lähti mallikkaasti matkaan!
Oops! Something went wrong while submitting the form.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies